Turun Seudun Lemmikkituhkaamo

Toimintamme perustuu lähipalveluun ilman ylimääräisiä sivukuluja ja ilman että lemmikkejä tarvitsee pakastaa tai lähettää muille paikkakunnille tuhkattavaksi. Rakkaasta lemmikistä luopuminen on sen omistajan vaikein päätös ja se syntyy usein pitkän ja vaikean harkinnan tuloksena. Eutanasialla tarkoitetaan lemmikin elämän päättämistä tilanteissa, jossa eläminen tarkoittaa eläimelle turhaa kärsimystä. Lemmikillä voi olla ns. vanhuuden vaivoja tai se ei enää parane tai sen kipuja ei voida enää lievittää.
Lemmikin omistajina meitä kaikkia yhdistää vastuu ja velvollisuus huolehtia, että rakas lemmikki saatellaan lemmikkien taivaaseen rauhallisesti ja kunnioittavasti kun hyvälle elämälle ei ole enää edellytyksiä jatkua.
Teemme mielellämme yhteistyötä kaikkien eläinlääkärien kanssa.
Eutanasia voidaan suorittaa asiakkaan kotona joka on lemmikkiä ajatellen paras ympäristö tai tuhkaamolla erityisessä muistohuoneessa jossa voitte rauhassa hyvästellä rakkaan lemmikkinne alttaripöydän äärellä.

MITEN TOIMITAAN
Asiakas ottaa aina ensin itse yhteyttä valitsemaansa eläinlääkäriin. Varatusta ajasta ilmoitetaan soittamalla tuhkaamoon heti kun olette saaneet ajan eläinlääkärille jolloin voimme palvella teitä ja lemmikkiänne parhaalla mahdollisella tavalla. Mikäli lemmikki on kuollut kotona varatkaa aika tuhkamoon. Voitte jättää myös lemmikkinne eläinlääkärin vastaanotolle tai säilyttää kotona mahdollisuuksien mukaan ja tuoda hänet itse ajanvarauksella tuhkaamoon, tai voimme myös noutaa hänet tuhkattavaksi. Eutanasia voidaan suorittaa eläinlääkärin toimesta myös kotona tai tuhkaamon tiloissa ns. muistohuoneessa. Varatkaa mukaan vastaanotolle tai kotona ns. käärinliina johon voitte asetella lemmikin eutanasian jälkeen. (yksinkertainen lakanakangas -25kg ja isommille n. 35 kg ja yli painaville koirille pussilakana) Asetelkaa lemmikki keskelle liinaa siten, että lemmikin pää ja tassut ovat liinan sisäpuolella jolloin saatte liinan kulmista nostamalla siirrettyä hänet turvallisesti kuljetettavaksi. Tämä liina jää lemmikille.

Suosimme ekologisuutta ja vastullisuutta
Ilmastonmuutos on fakta johon voimme jokainen vaikuttaa myös omilla valinnoillemme. Tuhkaus suoritetaan aina mahdollimman pian, viimeistään seuraavana päivänä lemmikin saapumisesta tuhkaamoon. Kylmäsäilytyksestä tuodut lemmikit tuhkataan heti sulattamisen jälkeen.
Tuhkien luovutuspäivä on vain torstaisin klo 16-16.30 mikäli muuta ei ole ilmoitettu.
Voimme myös palauttaa tai lähettää uurnan kotiin (ks. hinnasto).

HUOMIOIKAA:
- Luovutamme uurnan asiakkaalle ulkona, ajakaa autolla ulko-oven eteen, olkaa hyvä ja odottakaa autossa, kiitos.

Muistotuhkauksessa
tuhkat sirotellaan ns. Jatulintarhaan pieneläintenhautausmaalle jonka yhteydessä toimimme. Kaikki toimintamme tapahtuu Turun Kaupungin pieneläintenhautausmaalla.

Lemmikin hautaaminen
Suoritamme lemmikin hautauksen arkisin sopimuksen mukaan pääsääntöisesti huhtikuu - syyskuun aikana. Muut ajat sopimuksen ja sääolosuhteiden mukaan vain valoisaan aikaan! Käytännöt:
https://www.turku.fi/asuminen-ja-ymparisto/elaimet/lemmikkielainten-hautaus
Yhteydenotto puhelin p. 045-8445509. Talvella EI suoriteta hautauksia joulukuu-maaliskuu välisenä aikana! Mikäli sääolosuhteet eivät salli hautausta vielä huhtikuun alussa, esim. routatilanne, tiedustelut hautausmaan hoitajalta!
Hautakivet ja muistolaatat saatavana kauttamme edullisesti ja paikalleen asennettuna (ks. esim. uurnasektori Vaakku ja Betty laatat)

Yhteistuhkatuille ja haudatuille lemmikeille saatavana MUISTOSYDÄN Jatulintarhan MUISTOKIVEEN ks. uurnat sivu.
(vain tuhkaamoamme käyttäneille asiakkaille!)

Turun Seudun Lemmikkituhkaamo